top of page
Mika Kulju

Krokotiilimiehen seikkailut Lapissa


Tapasimme australialaisen Martin Volkmanin ensimmäisen kerran Kiinan maratonseikkailulla toukokuussa 2017. Miehen huumorintaju puri välittömästi suomalaiseen mielenlaatuun, ja meistä tuli hyviä ystäviä muutamassa päivässä. Myöhemmin Martin kysyi, kiinnostaisiko meitä lähteä hänen seurakseen Rio de Janeiron maratonille. Martin oli melkoisen yllättynyt, kun vastasimme vajaassa puolessa tunnissa, että olemme Rion seikkailussa mukana. Kesäkuun 2018 alussa juostu Rio oli hieno kokemus, josta kirjoittajalla on muistona krokotiilinmetsästäjän nahkainen hattu ja Martinilla puolestaan neljäntuulenlakki.


Rion seikkailun jälkeen meillä on ollut monta kertaa puhetta vierailuista toistemme kotiseuduilla. Korona-aika pisti suunnitelmat pariksi vuodeksi jäihin, mutta syksyllä Martin pisti tuulemaan. Martin aikoo juosta maaliskuussa maratonin Antarktiksella, mitä varten kaamosajan Lappi on mitä otollisin harjoituspaikka. Niinpä Martin suuntasi ennen joulua Suomeen, jossa olimme laatineet hänelle vauhdikasta ja vaihtelevaa ohjelmaa kahdeksi ja puoleksi viikoksi. Pekingin ja Rion reissuilla entinen australialaisen jalkapallon pelaaja sai meiltä lempinimen ”Krokotiilimies” samannimisen klassikkoelokuvan mukaan. Martin ei pistänyt nimeä pahakseen, vaan otti sen lennosta omakseen. Maineensa mukaisesta Krokotiilimies saapui 20. joulukuuta Kemi-Tornion lentokentälle shortsit jalassa, koska lähtöpisteessä Melbournessa oli yli 30 astetta lämmintä. Lunta hän oli nähnyt ainoastaan pari kertaa aiemmin. Maratoneja Martin on ehtinyt juosta kuudessa maanosassa, vaikka aloitti kestävyysjuoksuharrastuksensa vasta viisikymppisenä.

Muutaman päivän totuttelun jälkeen Martin oli jo täydessä vauhdissa ennestään oudoissa olosuhteissa. Suomen reissunsa aikana Martin asui Torniossa, Olhavassa ja Levillä, joiden lisäksi vierailukohteina olivat muun muassa Rovaniemi ja Oulu. Ohjelmassa oli muun muassa joulupukin matkaanlähdön seuraamista Napapiirillä, moottorikelkkailua, curlingia, saunomista, pilkkimistä, avantouintia, Kärpät vs. Pelicans livenä Raksilassa, lumitöitä, kävelyretkiä ja tietenkin kymmenkunta juoksulenkkiä. Tärkeitä varustehankintoja olivat muun muassa arktisiin olosuhteisiin soveltuvat urheilutekstiilit ja Icebug-kengät nastoilla.

Martin kertoi oppineensa matkan aikana monia asioita arktisissa olosuhteissa elämisestä ja urheilemisesta. Erittäin opettavainen oli jouluaaton kahdeksan kilometrin lenkki Tornion Liakassa, jossa pakkanen paukkui 23 asteen lukemissa. Sen jälkeen Antarktiksen muutaman asteen pakkaset tuskin tuntuvat juuri missään. Hienona kokemuksena innokas kalamies koki pilkkimisen, ja Olhavassa saaliiksi osui komea ahven. Myös reissun isännät saivat monia oivalluksia australialaisesta elämänmuodosta: esimerkiksi Krokotiilimiehen vahvuuden salaisuus on eksoottinen Vegemite-ekstrakti, joka karaisee maullaan Australiassa kaikki kansalaiset vauvasta vaariin.

Martinin Lapin seikkailu jää meille kaikille mukana kulkeneille ikuisesti mieleen. Nähtäväksi jää, minkä seikkailun parissa näemme seuraavan kerran… Till we meet again, old mate!



95 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Comments


bottom of page