Oulangan kansallispuistossa juostava Karhunkierros Nuts on kasvanut Suomen suurimmaksi polkujuoksutapahtumaksi. Parin hiljaisemman koronavuoden jälkeen 2022 Rukalle kokoontui Helatorstain viikonloppuna peräti 3200 juoksijaa kisaamaan. Matkojen määrä oli kasvanut yhdellä: aiempien 34, 55, 82 ja 166:n lisäksi lauantaina alkuillasta juostiin ”saunalenkkinä” 13 kilometrin rypistys.
Polkujuoksu eli trail running on selkeästi nyt uusi trendilaji. Asfaltilla juostavan täyspitkän maratonin suosio laskee tällä hetkellä, joten suomalaiset ovat palaamassa metsään. Suomi on polkujuoksun luvattu maa, koska metsiä ja polkujahan meillä riittää. Polkujuoksua ei saa kuitenkaan sekoittaa pururadoilla ja puistoissa juostavaan maastojuoksuun. Metsien, soiden ja kallioiden teknisillä poluilla kulkiessa jatkuva keskittyminen siihen, mihin astuu jalallaan, vie paljon henkistä energiaa.
Karhunkierros Nuts juostaan aina toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Koska Oulanka sijaitsee Koillismaan ylängöllä, on talvi siellä pidempi ja runsaslumisempi kuin sen ympärillä olevilla alueilla. Siksi ei ole ollenkaan ihme, että Nutsin aikaan poluilla on vielä lunta. Toisaalta on ollut Nuts-viikonloppuja, jolloin helle on iskenyt juoksijoiden haasteeksi. Voikin sanoa, että joka kerran toukokuun lopussa on Kuusamossa ollut erilainen sää. Tänä vuonna kevät oli myöhässä, mutta toukokuun puolivälin lämmin jakso sulatti suuren osan lumista ja jäästä. Juuri ennen perjantaiaamun 166 kilometrin juoksun alkua alkanut sade kiusasi kuitenkin lähes koko viikonlopun ja teki polut liejuisiksi, märiksi sekä liukkaiksi. Moni juoksija kommentoikin, että sumuinen rata oli tänä vuonna erityisen raskas. Toki myös runsas juoksijoiden määrä tallasi polut huonoon kuntoon.
Minä juoksin tänäkin vuonna Northern Ultra Trail Service - NUTS Oy:n Karhunkierroksen 34 kilometrin matkan. Sen lähtö on Pienen Karhunkierroksen lähtöpaikalta Juumasta, tosin ajanotto käynnistyy vasta Myllykosken jälkeen. Ainakin minun GPS ilmoitti kuljetuksi matkaksi lähes 36 kilometriä Juumasta alkaen. Hieman tämä epäkohta ihmetytti osallistujia, joten toivottavasti ensi vuonna ajanotto alkaakin Juumasta.
Pieni Karhunkierros on pääosin leveää baanaa, mutta tarkkana sielläkin sai olla. Portaat olivat liukkaat, poluilla on kiviä ja juurakoita sekä märkiä kohtia oli paljon. Reitin rankkuus lisääntyy lähestyttäessä Rukan maalia polun muuttuessa teknisemmäksi. Pian Basecampin huollon jälkeen polku muuttui pelkäksi juurakkoliejuksi ja suossa rämpimiseksi. Polun yli kaatuneita puitakin sai väistellä, samoin kuin oksia ja risuja.
Iso Kumpuvaara on ensimmäinen neljästä isosta vaarasta, joiden yli reitti menee. Sen nousu pohjoisesta tullessa on loivahko, mutta uuvuttavan pitkä. Konttaisen pohjoisen puolen portaat ovat kuuluisat siitä, etteivät ne tunnu loppuvan koskaan. Onneksi maisemat Konttaisen päälle päästessä palkitsee, ja alamäki toiselle huoltopisteelle menikin hymyssä suin.
Kallioisen Valtavaaran ylitys onkin sitten se via dolorosa, joka vaati paljon niin henkisesti kuin fyysisestikin. Uusia valehuippuja tuli aina toinen toisen perään eikä palovartijan maja tuntunut näkyvän koskaan: huippu huiputtaa huiputtajaa. Myöskään viimeisen vuoren eli Rukan yli tunkkaaminen ei hapottuneilla jaloilla ollut helppoa, mutta maaliin pääsin, taas. Aika ei tälläkään kertaa ollut ihmeellinen, mutta nyt minun teemani olikin vaeltaa reitti läpi ilman ongelmia, kaatumisia, loukkaantumisia tai kramppeja ehjänä maaliin.
Kokonaisuudessaan voi taas sanoa, että Oulangan upea luonto on aina elämys. Itse tapahtuma jälleen kerran hienosti järjestetty ja kannustus ympärillä on todella merkityksellistä. Tuttujen ja tuntemattomien kanssa vaihdetut ajatukset tuntuivat taas hyvältä, joten koko viikonloppu oli hieno kokemus. Ensi vuonna NUTS Karhunkierros järjestetään kymmenettä kertaa, ja vakaa aikomukseni on olla taas seikkailussa mukana.
Blogin kirjoittaja on kempeleläinen maratoonari (17 juostua maratonia).
Kuvat: Samuli Tiainen ja Rami Valonen
Kommentare