Tänään minulla tuli puoli vuosisataa täyteen, ja vietin syntymäpäiväni hienoissa puitteissa antiikin Olympian stadionilla Kreikassa. Saavuin urheilupyhättöön varhain aamulla, jolloin paikalla ei ollut vielä ketään muuta. Oli hieno tunne juosta stadionilla ja eläytyä antiikin Olympian kisojen juoksijoiden tuntemuksiin.
Jonain päivänä tämä visiitti alkuperäiselle Olympian stadionille jalostuu kirjaksi, jonka työstämisen aloitin itse asiassa jo 23 vuotta sitten. Tuolloin tein Oulun yliopistossa yleisen historian proseminaarityön Olympian kisojen synty Pausaniaan mukaan. Jälkikäteen tarkasteltuna teksti on kestänyt yllättävän hyvin aikaa, joten olisi sääli jättää se hyödyntämättä vielä kerran. Tämänkin tarinan keskiössä on hyvin pitkälti juoksu.
Yhden stadionin juoksu (192,27 m) oli ensimmäisten Olympian kisojen (776 e.Kr.) ainoa laji. Voittajaluettelon mukaan historian ensimmäinen olympiavoittaja oli elisläinen Korobios. Juoksun vahvasta arvostuksesta kreikkalaisten urheiluperinteessä kertoo myös se, että muut nykyaikana yleisurheiluun luettavat lajit kiekonheitto, keihäänheitto ja pituushyppy olivat mukana antiikin olympiakisoissa ainoastaan viisiottelun osina.
Juoksulajien ohjelmaan lisättiin vuoden 724 e.Kr. kisoissa kahden stadionin juoksu (diaulos) ja olympiadia myöhemmin pitkän matkan juoksu (dolikhos), jonka on arvioitu olleen 7 - 24 stadionin mittaa. Viisiottelun osalajina kilpaa juostiin vuodesta 708 e.Kr. lähtien.
Viimeisenä juoksulajien lisäyksenä ohjelmaan otettiin mukaan kahden stadionin mittainen asejuoksu vuonna 520 e.Kr. Asejuoksu oli muistuttajana kaiken fyysisen harjoittelun alkuperäisestä tarkoituksesta: valmistautumisesta sotien vaatimuksia varten. Asejuoksussa juostiin kevyessä taisteluvarustuksessa. Joinakin aikoina Olympian kisojen lajivalikoimaan kuului myös neljän stadionin juoksu.
Viestijuoksu ei kuulunut kreikkalaisten stadioneillaan järjestämien kisojen ohjelmiin, mutta muiden juhlien yhteydessä lajissa kilpailtiin kaupunkien kaduilla. Viestikapulana oli soihtu ja kilpailun sääntöihin kuului, että tulen piti pysyä palavana lähdöstä maaliin saakka. Nykyään soihtuviesti on tärkeä osa oman aikamme olympiakisojen perinnettä olympiatulen kulkiessa Kreikasta kulloiseenkin kisakaupunkiin.
Kreikkalaiset stadionit poikkesivat huomattavasti meidän päiviemme urheiluareenoista. Vuoristoisessa Kreikassa stadionit rakennettiin usein lyhyeen laaksoon tai keinotekoisesti maastoa muokkaamalla. Esimerkiksi Olympian stadionin katsomosta toinen puolisko oli tullut luonnon ja rinteen mukana, toinen oli keinotekoisesti rakennettu maata muokkaamalla.
Itse kentät olivat perusolemukseltaan suorakulmioita, jotka olivat noin 200 metriä pitkiä ja noin 25-40 metriä leveitä. Nykyistä juoksuratojen kaarremuotoa ei antiikissa tunnettu, vaan kilpailijat kääntyivät lähtiessään toiselle kierrokselle radan päässä olevassa käännöspisteessä. Rataa juostiin siis yhtä stadionin mittaa pitemmillä matkoilla edestakaisin.
Useimmilla stadioneilla juoksijoita mahtui lähtemään 12-20 samalta lähtöviivalta. On varmaa, että varsinkin kahden stadionin juoksussa, yli kymmenen kilpailijan riuhtoessa kohti jokaiselle yhteistä kääntöpaikkaa, on tapahtunut paljon tönimistä ja kaatumisia.
Juoksulajien lähtöviiva.
Juoksulajeissa varaslähdöt estettiin lähtöviivalla olleella aitamekanismilla, jota kutsuttiin nimellä husplex. Tämä rautateiden siipiopastimen tapaan toiminut laite otettiin käyttöön noin vuoden 450 e.Kr. paikkeilla. Husplex toimi todennäköisimmän teorian mukaan seuraavasti: juoksijoiden takana seisonut lähettäjä irroitti otteensa jokaisen juoksijan eteen sijoitettuihin kivisellä lähtökynnyksellä olleisiin puomeihin johtavista naruista, jolloin lähtijöiden edessä olleet puomit laskeutuivat samanaikaisesti.
On myös esitetty teorioita yksittäisestä puomista, joka olisi laskeutunut juoksijoiden edestä yhtäaikaa. Tiedämme, että husplex ei ollut käytössä vielä vuonna 480 e.Kr., jolloin varaslähdön ottaneita odotti aikakirjojen mukaan raipparangaistus.
Juoksulajien kehitykseen liittyvät myös selitykset sille, miksi antiikin olympialaisissa urheiltiin alasti. Aluksi kreikkalaiset käyttivät urheillessaan eräänlaisia shortseja ja muutos alastomuuteen tapahtuikin vasta vuoden 700 e.Kr. paikkeilla. Ensimmäisen tarinan mukaan vuoden 720 e.Kr. Olympian kisoissa juoksija oli voittanut kilpailun tiputettuaan shortsinsa, ja seuraavan juoksulajin osanottajat hylkäsivät myös vaatteensa menestystä tavoitellessaan.
Toisen tarinan mukaan panateenalaisissa kisoissa Ateenassa juoksija kompastui nilkkoihin tipahtaneisiin shortseihinsa ja kuoli vammoihinsa. Vahingosta viisastuneet viranomaiset kielsivät tästä johtuen vaatteiden käytön. Olipa selitys mikä tahansa, joka tapauksessa alastomuus oli antiikin kreikkalaisille luonnollinen asia. He pitivät jopa valmiuttaan riisuutua yleisellä paikalla yhtenä konkreettisena erotuksena barbaareista, joiksi he kutsuivat kreikkaa puhumattomia kansoja.
Teksti perustuu kirjoittajan Oulun yliopistossa vuonna 1996 tekemään opinnäytetyöhön.
Kirjoittaja stadionin portilla. Takana olevaa tunnelia pitkin kilpailijat saapuivat stadionille.