Olen lukenut valmennuskirjoja 1980-luvulta lähtien. Aluksi luin puhtaasti urheiluvalmennuksen oppaita, mutta myöhemmin 1990-luvulla aloin lukea myös yritysvalmentajien kirjoittamia teoksia. Myöhemmin kirjoitin itsekin valmentamisesta. Vuonna 2000 päädyin toimittamaan Juhani Tammisen kirjan Aurinkokuningas, joka oli pitkään kuluvan vuosituhannen myydyin urheilukirja Suomessa. Nykyään sen ovat ohittaneet painosmäärissä Teemu Selänteen ja Kimi Räikkösen elämäkerrat.
Kun Martin Johnsrud Sundby onnistui vihdoin tänä talvena voittamaan henkilökohtaisen maailmanmestaruuden, tuli MM-lähetystä katsoessani ensimmäisenä mieleen norjalaisen mentaalivalmentaja Erik Bertrand Larssen. Hänen suomennetusta tuotannosta olen lukenut kaksi ja puoli teosta. Paras (Bazar 2014) on lukemistani Larssenin kirjoista nimensä mukaisesti paras. Tuossa kirjassa Larssen onnistuu kiteyttämään osaamisensa sekä urheilijoiden että yrityselämän johtajien valmentajana. Helvetinviikko (Bazar 2015) jäi minulta kesken, koska en innostunut Larssenin tarjoamasta metodista: olen tehnyt työurallani helvetinviikkoja jo aivan tarpeeksi. Parin viime viikon aikana lukemani Vahva (2018) oli puolestaan lukukokemuksena pienoinen pettymys, sillä Larssen onnistui inspiroimaan minua ainoastaan hetkittäin.
Larssenin tuorein suomennettu kirja on vahvimmillaan käydessään läpi ihmisen arvoja, jotka ovat kuin kompassi maailman merillä. Vahvojen henkilökohtaisten arvojen pohjalta on helpompaa säilyttää elämän oikea suunta vaikeillakin hetkillä. Larssenin ajatusmaailmalle on kuvaavaa vertaus joesta, jonka virrassa arvoja vailla oleva ihminen ajelehtii tuurinsa vietävänä. Joesta pääsee rannalle kuivalle maalle, kun tietää mitä on elämässään tekemässä. Sen jälkeen voi kulkea oman valinnan polkuja:
Selvitä itsellesi, mikä on tärkeää sinulle, niin muutkin asiat asettuvat helpommin tärkeysjärjestykseen. Nouse joesta polulle ja muista tarkastaa suunta kompassista usein. Kurssista on helppo harhautua, eikä sitä välttämättä aina huomaa riittävän ajoissa.
Larssen on parhaimmillaan silloin, kun hän kirjoittaa urheilijoille tutuista kovista ratkaisuista, jotka voi pelkistää yhteen huoneentauluun: vain elämäänsä hallitseva ihminen voi saavuttaa huipputuloksia. Heikoimmillaan Larssen on tuoreimmassa kirjassaan höpistessään vainajien kanssa tai puhuessaan epäitsekkyydestä. Molemmissa tapauksissa filosofinen ote jää sanahelinän tasolle.
Mielenkiintoisen Larssenista tekee hänen monipuolinen taustansa armeijan, liike-elämän ja urheilun parista. Kirjoja lukemalla huomaa yhtäläisyydet näiden kovien maailmojen välillä. Kilpaurheilun syvimmän olemuksen Larssen kiteytti jo teoksessaan Paras kertoessaan tarinaa Michael Phelpsistä:
Tehtävä on oikeastaan hyvin yksinkertainen: ei muuta kuin uida kirotun lujaa.