Pakko kai se on myöntää, että ikä tarkoittaa muutakin kuin sarjaa numeroita. Kun mittari on lähempänä viittäkymmentä kuin neljääkymmentä vuotta, nousee oman kehon huoltaminen entistä tärkeämpään rooliin. Tästä on tuore omakohtainen kokemus parin viikon takaa.
Yli 30 vuotta sitten alkaneet selkävaivat äityivät jokin aika sitten sietämättömiksi. Nostin puolihuolimattomasti riuhtaisten raskasta työpöytää sillä seurauksella, että jalat tippuivat alta, enkä päässyt hetkeen liikkumaan yhtään mihinkään. Noidannuoli eli lumbago veti koko vasemman puolen selästä totaalijumiin. Pahimpien tuskien jyllätessä vannoin, että alan vaikka joogaamaan, kunhan saan kivut taas kuriin.
Näin jälkikäteen summattuna venähdyksen taustatekijät olivat yksinkertaiset: mieli teki enemmän kuin mihin keski-ikäisen naisen kroppa pystyi. Huolimattoman noston lisäksi olin harjoitellut edellispäivänä yksinkertaisesti aivan liikaa. Olin aamulla juossut tyttäreni kanssa vetoharjoitukset ja illalla tein reippaan voimaharjoittelun kuntosalilla. Siihen päälle oleskelin päivän noin 30-asteisessa helteessä lasteni kanssa uimarannalla.
Onneksi nykyiset selkäoireiden hoitosuositukset poikkeavat 1980-1990-lukujen mallista, jossa selkäpotilasta makuutettiin viikkotolkulla vuoteessa. Tällä kertaa aloin liikkua rauhallisesti heti, kun kivut antoivat edes vähän periksi. Muutaman päivän kuluttua venähdyksestä kävin hierojalla, joka muistutti, että juoksulenkille kannattaa lähteä vasta silloin, kun saa sukat jalkoihin kivutta. Noin viikko noidannuolen iskemisen jälkeen pääsinkin jo kevyelle juoksulenkille.
Mistään tyhjästä eivät selkävaivani ilmestyneet. Reilusti alle 20-vuotiaana selässäni todettiin yhden jos toisenkin vian lisäksi nikamien madaltumia. Muistan edelleen lääkärin pitkän luettelon asioista, joita en pysty enää ikinä elämässäni tekemään. Hyvin moneen liikuntaharrastukseen kuten juoksuun ja esimerkiksi raskauteen liittyi lääkärin mukaan halvaantumisen riski.
Nyt lähes kolme vuosikymmentä myöhemmin kolmen lapsen äitinä olen mielestäni selvinnyt varsin hyvin selkäongelmistani. Toki kivut muistuttavat olemassaolostaan välillä liiankin usein. Toisinaan on tullut aikoja, etten ole päässyt aamulla sängystä ylös tai kengännauhojen sitominen on täysin poissuljettu tuskallinen operaatio.
Olen kuitenkin oppinut elämään selkävaivojeni kanssa. Oireet olen pitänyt aisoissa päivittäisellä jumpalla ja muulla liikunnalla. Myös reisi-, vatsa- ja selkälihakset olen yrittänyt pitää hyvässä kunnossa. En ole myöskään antanut painon nousta. Lisäksi olen hyväksynyt sen, etten pysty harrastamaan kaikkia lajeja, vaikka mieleni tekisikin. Esimerkiksi lasketteluhiihdon jouduin kipujen takia aikoinaan lopettamaan. Kuntosalilla en harjoittele vapailla painoilla tai tee jalkaprässejä.
Toivottavasti tästä viimeisestä vastoinkäymisestä viisastuneena uskon vihdoinkin, että muutkin kiihkeätempoiset harjoitukset tai huolimattomat riuhtaisut ovat minun tapauksessani poissuljettuja. Joogasaliin en lupauksistani huolimatta aio aivan vielä suunnata. Sen sijaan rauhallisempaan kehon huoltoon panostan aikaisempaa enemmän, vaikka venyttely ei ole koskaan ollutkaan intohimoni. Jälleen kerran kuitenkin todistin sen, että liike on tähänkin vaivaan paras lääke!
Lisää tietoja: https://selkakanava.fi/