Ylläs on minulle hyvin tuttu paikka jo vuosikymmenten ajalta, mutta lähinnä talvisin ja laskettelun sekä hiihdon parista. Nyt kun avautui mahdollisuus osallistua Nuts Ylläs-Pallas -tapahtuman 30 kilometrin polkujuoksuun ja kokea samalla Ylläksen kesä eri vinkkelistä, päätin heti tarttua tilaisuuteen. Katselin reittikarttaa ja tiedostin kyllä heti alueen tuntevana, kuinka vaihtelevasta maastosta korkeuseroineen tulee olemaan kysymys.
Silti, kuten aika usein aiemminkin, reitin vaativuus ylitti odotukset. Heti lähtö gondolin ala-asemalta ja siitä nousu gondolirinnettä huipulle oli melkoinen tehostartti koitokseen. Sen jälkeen vaativuus muuttuikin toisenlaiseksi, kun alkoi pitkä alamäkijuoksu, jossa myös tekninen osaaminen nousi isoon merkitykseen. Onneksi sain tähän oppia viime syksyn The Camp -tapahtumassa, joka auttoi merkittävästi siinä, kuinka alamäet parhaiten rullataan alas. Hyvistä opeista vielä erityiskiitokset Riikka Sarasoja-Liljalle ja Mikko Liljalle, jotka tänäkin syksynä vetävät vastaavat osuudet The Campilla (lippuja muuten vielä saatavissa).
Matka jatkui tankkauspaikkana toimineen Luontokeskus Kellokkaan kautta aina kurun pohjalle saakka. Varsinkin Kellokkaan jälkeiset metsäpolut Kesänkijärven ympäristössä juostavine pitkospuineen ja vehreine puroympäristöineen oli huikea lisä vaihtelevalla reitillä.
Viime vuonna kisan juossut kaverini totesi, että Pirunkuru mittaa kantin. Ja niin se todellakin oli. Metsäinen alkunousu ei anna koko kuvaa, mitä kohta seuraa, sillä varsinaisen kivikko-osuuden alettua oli näkymä karu, eikä loppua ollut näkyvissä. Lisäksi jyrkkyys toi ison lisähaasteen etenemiselle. Pääsy Kesängin huipulle todella palkitsi!
Sitten alkoikin seuraava alamäkiosuus Tahkokurun luontopolulla rakkakivipolkuja ja metsäisiä hyväkulkuisia reittejä pitkin pitkän matkaa aina Nilijänkälle, jonka kautta saavuttiin Äkäslompolojärven Nililahdelle. Tässä vaiheessa reitistä oli kuljettu jo pian 20 kilometriä ja aika moni eteni jo suuren osan matkaa ripeästi kävellen. Rankka kuuma keli ja reitti oli jo tehnyt tehtäväänsä. Sen sain itsekin huomata, sillä vaikka olin juonut paljon ja ottanut suolaa ennakoidusti, yltyivät krampit melkoisiksi vaatien aika-ajoin pysähtymään. Useamman suola-annoksen ja runsaan nesteen avulla niistä kuitenkin selvittiin ja matka pääsi joka kerta jatkumaan.
Kellokas tuli toisen kerran vastaan noin 22 kilometrin kohdalla ja todella tarpeeseen. Tarjoilut olivat mainiot, sillä valikoimista löytyi perinteisten banaanien, veden ja urheilujuoman ohella myös mm. erilaisia sipsejä, suolakurkkuja ja merisuolaa suoloja tuomaan. Samalla oli mahdollisuus tankata juomareppu loppumatkaa varten, sillä jo alkumatkan aikana juomat olivat huvenneet kuumassa säässä juostessa aivan täysin.
Noin 19 kilometrin kohdalta oli jo taivallettu ylämäkeä kohti Kellokasta ja siitä kun reitti jatkui, opastaulu ilmoitti että nousua on vielä jäljellä 276 korkeusmetriä ennen kuin lopun alamäki maalia kohti koittaa. Tämä reitti kulki sora- ja kivirakkapolkujen ohella myös varsin paljon kivirakan päälle tehtyjä pitkospuita pitkin, joka olikin mukava asia jo tähän saakka selvittyään: helpotti kummasti liikkumista, kun jalka ei enää kovin korkealle noussut. Tämä oli iso positiivinen seikka verrattuna aiemmin juoksemaani Pyhä Tunturimaratoniin, jossa mielestäni mennään aivan liian iso osuus kivirakan päällä taiteillen.
Maaliin tullessa krampeista selvinneenä ja kaikkensa antaneena päällimmäisenä mielessä oli se, että olipa huikea reitti, joka tosiaan jokaisen kannattaa kokea! Jos ei kisassa, niin vaikkapa sitten omaan tahtiin.
Oman plussansa toi tietysti myös se, että hyttyset puuttuivat kokonaan häiritsemästä. Lämpö on myös mukavaa, mutta tällä kertaa sitä oli pikkuisen liikaa. Järjestelyt pelasivat hienosti ja maaliin tullessa kylmän tuoreen veden ja maukkaan lohikeiton tarjoaminen oli hyvä ratkaisu.
Lapland Hotel Saaga toimi mainiona tukikohtana aivan lähdön ja maalin vieressä. Kannatan todella ensi vuodelle kaavailtua muutosta, jossa juostaisiin pohjoisesta etelään eli kaikilta matkoilta tultaisiin maaliin Iso-Ylläkselle. Se antaisi tapahtumaan aivan toisenlaisen festivaalitunnelman verrattuna nykyiseen malliin, jossa maaliintulot jakaantuvat eri paikkoihin.
Lauantaina tunsi todella edellisenä iltana tehneensä jotain, sillä sen verran vaivalloista oli moottoripyöräillä etelää kohti. Mutta kun vielä mielessään muisteli ja hehkutti aikaansaannosta, niin oli helppo todeta että kaikki oli sen vaivan arvoista!