Ensimmäinen kokemukseni otsalampusta on 1980-luvun alusta. Siihen aikaan yösuunnistuksessa käytettiin lamppua, jossa oli erillinen vyötärölle vyöllä kiinnitettävä akku. Elämäni ensimmäisessä yösuunnistuskilpailussa akku hiersi alaselkään haavan, josta jäänyt arpi näkyy vielä tänäkin päivänä. Kisa jäi mieleen myös toisesta asiasta. Lampun teho ei ollut kummoinen, joten pimeässä yössä vastaan tulleesta koirahäkistä ei erottanut valokeilassa muuta kuin kiiluvat silmät eläimellisen murinan kera. Silloin lähdettiin lujaa täsmälleen päinvastaiseen suuntaan…
Nykyään olen suosinut Ledlenserin laatutuotteita seikkailijakollega Jarin innoittamana. Oma suosikki on supertehokas Ledlenser XEO 19R, jonka parin tuhannen lumenin valoteho jaksaa ihastuttaa kerta toisensa jälkeen. Kakkosvalaisimena on ollut kevyt, 220 lumenin tehoinen Ledlenser SEO 7R, jota on testannut myös kymmenvuotias poikani. SEO 7R valaisee parhaimmillaan 130 metrin päähän, ja ladattavassa akussa riittää virtaa noin viideksi tunniksi. Nordic Trail myy kyseistä valaisinta verkkokaupassa hintaan 59,90 euroa, mitä voi pitää laatutasoon nähden vähintäänkin kohtuullisena.
Itse olen testannut kahta edellä mainittua otsavalaisinta sekä hiihtolenkeillä että juostessa. Käymieni testilenkkien perusteella minulla on tuotteista pelkästään hyvää sanottavaa. XEO 19R on hieno laite varsinkin suksilla liikkuessa, ja kevyt SEO 7R soveltuu minun kohdallani paremmin juoksulenkeille. Teknisten huippuominaisuuksien lisäksi valaisimet ovat ergonomisesti toimivia, mikä on kestävyyslajien harrastajalle tärkeä asia. Ledlenserissä minua on viehättänyt myös dynaaminen muotoilu, joka hivelee esteetikon silmää.
Jari on käyttänyt samoja valaisimia huomattavasti enemmän, joten hänellä on enemmän myös kriittisiä huomioita. Hän on kiinnittänyt huomiota erityisesti siihen yksityiskohtaan, ettei Ledlenser XEO 19R ilmoita etukäteen mitään akun loppumisesta. Samaa ongelmaa ei ole esimerkiksi SEO 7R:ssä, joka alkaa hyvissä ajoin vilkkumaan varoituksena akun hiipumisesta. Tuntuu hyvin erikoiselta, ettei moista yksityiskohtaa ole huomioitu huippumallin suunnittelussa. Tosin samaan hengenvetoon pitää todeta, että XEO 19R:n järeää akkuyksikköä (7,4 V 5200 mAh) voi hyödyntää erillisenä ”Power Bankina”, joka sopii erinomaisesti vaikkapa kännykän lataamiseen. Se on yksi ominaisuuksista, jota olen päässyt / joutunut testaamaan käytännössä.
Olen aina ollut kiinnostunut yritystarinoista, joten kiinnostukseni heräsi myös Ledlenserin valmistajaa kohtaan. Zweibrüder Optoelectronics on saksalainen yritys, jolla on noin 200 valaisimiin liittyvää patenttia. Rainer ja Harald Opolkan perustama yritys aloitti toimintansa autotallissa tuhannen Saksan markan pääomalla, ja nykyään yrityksellä on noin tuhat työntekijää. Zweibrüder Optoelectronics on yksi maailman johtavista metallisten led-käsivalaisinten valmistajista, jonka emo-organisaatio on Leatherman. Sekä Ledlenser että Leatherman ovat laatumerkkejä, jotka ovat kirjoittajan vankkumattomassa suosiossa.
Lisätietoja: Lue myös Valontuoja Ledlenser XEO 19R.